Päärynä-marenkikakku0
Päärynöitä, päärynöitä, päärynöitä ! Mein pihalla on pieni päärynäpuu ja se on ensimmäistä kertaa tänä syksynä tuottanut päärynöitä. Ja paljon ! Siksipä ajattelin että voin käyttää niitä myös jokonki kivaan uuteen leivonnaiseen ja niinpä kokeilin tällasta marenkikakkua. Koristeet ovat pikeeristä ja A-kirjain äitin nimppareiden kunniaksi :)
4 kananmunaa
2+1½ dl sokeria
n. 2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
50g voita
3-4 päärynää
Säädä uuni 175 asteeseen. Pane irtopohjavuoan (halkaisija n. 24cm) pohjalle leivinpaperi ja kiinnitä vuoan reunat. Voitele vuoan reunat. Erottele 3 kananmunasta keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa 1 muna, keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi jauhoseos vaahtoon. Sulata voi ja kääntele se taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Kuori päärynät ja leikkaa lohkoiksi. Painele lohkot taikinaan. Paista kakkua uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Sillä välin kun kakku on uunissa, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon 1½ dl sokeia vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes seos on kiiltävää. Ota kakku uunista ja lisää marenki nokareina sen päälle. Paista kakkua vielä noin 15 minuuttia.















